Elieli, tossa taas oli tommone masentava jakso, mihin ei hiihtoloma auttanu sitte yhtää. Hiihtolomalla menetin elämäni tärkeimmän olennon, Nora- ponin. Kyseinen poni ilmeisesti myytiin jollekin tytölle jonnekin, eikä mitään hajua että minne. Vieläkin aika haikee olo enkä meinaa uskoa todekskaa, mut pakko se vaa on. Hitto ku vaa on nii helvetinmoine ikävä sitä ponia. Vihaan itteäni ku en viettäny enempää aikaa sen kans tai ottanu enempää kuvii ku pari vaivast. Mut oon kiitolline jokasest hetkest jonka sain viettää sen ponin kans. Se poni opetti mul iha älyttömä määrä asioit, mitä en ois ees tarvinnu ilma sitä. Kiitos Nora, kiitos jokasesta hetkestä jonka sain sun kanssas viettää.
Jonku pari vuotta tunsin tän ponin ja alunperinki ihan toisen ponin loukkaantumisen takia pääsin Noraa kokeilemaan.
Niinku sanoinki jo, ikävä on iha mahdoton. Vaan ei auta itku markkinoilla, pakko vaa jatkaa matkaa, ehkä näin oli tarkotus käydä, ehkä meidän teiden oli tarkotus erota. Tai jossai vaiheessa ne olis jokatapaukses eronnu, mut tää tuli liian äkkiä, en mä ollu yhtää ajatellu et se kävis nii nopeesti, vaik tiesin kyl et se aijotaan myydä..
Ja jos noi kuvat kopioitte nii ei hyvin käy, sitte meinaa lähtee rikosilmotus tekijänoikeuksien rikkomisesta, sen verran tärkeitä kuvia on, enkä halua levitellä ympäri nettiä näitä ilman lupaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti